Nuevo

Bayonet knife M2021 Suomen Leijona

Teimme numeroidun viiden kappaleen erikoiserän Puukkopistin M2021 todellisille Suomen Leijonille. Kahvan osat on valettu messingistä ja kahvassa on käsinkaiverretut koristekuviot ja päässä Suomen leijona. Myös peltitupessa on messinkinen Suomen leijona.

Näitä on tehty 5 kappaletta ja ne on numeroitu 1/5 - 5/5.

Disponible
SKU
9023
690,00 €

Itsenäistymisemme jälkeen piti perustaa kaikki viranomaisorganisaatiot ja luoda niille toimintamallit ja mm. univormut. Tässä yhteydessä todettiin että organisaatioden korkeimmalla johdolla kuului paraatipukuun miekka, mutta alemmalle päällystölle tarvitaan jotain muuta. Niinpä suunnittelutehtävän tuloksena syntyi peltituppinen puukko joka sai nimen Puukkopistin M1919. Nimestään huolimatta sillä ei ollut mitään tekemistä pistimen kanssa eikä siinä ollut kiinnitysmahdollisuutta. Tämä tuli käyttöön armeijalle, rajavartioille, poliiseille ja palomiehille. Oma versionsa oli muun muassa Suojeluskunnalla ja joillain eritysammattiryhmillä. Puukkopistimen käyttö alkoi 1919 ja päättyi 1940. Tiettävästi näitä ei ole Iisakki Järvenpään nimellä tuolloin valmistettu, mutta koska meillä on niiden osia sekä satavuotiaat valmistustyökalut, luultavasti niitä on valmistettu alihankintana.

Suunnittelimme alkuperäistä kunnioittaen uuden version näistä työkaluista ja osista, ja nyt noin vuoden työstämisen jälkeen meillä on Puukkopistin M2021, jonka terä on 4 mm hiiliterästä, kahvan sivut visakoivua joka on petsattu ja lakattu. Tässä erikoismallissa sormisuoja on meillä tehtaalla valettu messingistä, samoin päähän kaartuva selkäosan hela joka on koristeltu Suomen leijonalla ja käsin kaiverretulla koristekuviolla. Tuppi on peltituppi nahkaisella kantolenkillä ja se on käsitelty sinistämällä. Tuppeen on kiinnitetty messinkinen Suomen leijona.

Huom! Nämä voidaan toimittaa heti.

 

Puukon kokonaismitta 28 cm Terän osuus 15 cm
Hiiliteräs terä Hiiliteräs terä on erittäin terävä ja se on helppo teroittaa. Kunnossa pysyäkseen se vaatii huolenpitoa, ilman hoitoa siihen tulee korroosiovaurioita helposti. Jos puukon jättää märkänä tuppeen siihen tulee mustia pilkkuja jopa päivässä, muutamassa päivässä jo ruostetta. Terä pysyy hyvänä jos se aina puhdistetaan, kuivataan ja öljytään käytön jälkeen joten hoito ei vaadi osaamista eikä työkaluja, vain huolenpitoa. Puukkomme toimitetaan terä öljyttynä, tehtaalla käytämme CRC Sisu öljyä, joka on ehdottomasti puhdistettava pois ennen kuin puukkoa käytetään elintarvikkeiden kanssa. Turvallinen suoja myös elintarvikkeiden kanssa käytettäessä on ihan tavallinen ruokaöljy, se muuttuu tahmaiseksi ajan kanssa joten öljy kannattaa poistaa ja uusia muutaman viikon välein. Öljyä ei saa laittaa kahvaan eikä tuppeen. Hiiliteräs on helppo teroittaa luonnon kivellä, mitä useammin sen tekee sitä helpompi terä on pitää terävänä. Katso video teroituksesta: Puukon teroitus hiomakivellä 
https://www.youtube.com/watch?v=ZSC4WYCgCVQ&t=7s Keittiö- ja fileveitsien teroitus puikolla
https://www.youtube.com/watch?v=70KW0xohuJA
Escribir Su propia reseña
Estás revisando:Bayonet knife M2021 Suomen Leijona
Su valoración

The villagers and boys were amazed and in awe when a huge oddity rolled down the road in September, 1922. Alfred Kosola’s horses had to tax their strength when drawing a sleigh with an indenting hammer of 5.000 kilograms, along the snowless road to the Järvenpää’s factory. The cubs’ imagination really took over, when they began to hear a constant pounding from the factory. It was like an iron giant’s sledgehammer banging.

Iisakki signature