Pitkästä aikaa taas puukkotehtaan kuulumisia. Kuluneet kaksi vuotta ovat olleet melkoista myllerrystä, mutta yleisen uutisvirran sävystä huolimatta on tapahtunut hyviäkin asioita. Koronauutisten alkaessa levitä keväällä 2020 puukkojen myynti loppui kuin seinään. Kevään ja kesän yritysmyynti oli tasan 0€ ja eipä keväällä ja alkukesästä muutenkaan myyty juuri mitään.

Kesän mittaan alkoi kotimaan matkailu nostaa päätään ja toi meille Etelä-Pohjanmaalle enemmän ja enemmän vieraita muualta Suomesta. Ihmisiä, jotka eivät olleet meilläpäin ennen käyneet. Niinpä heinäkuu olikin tehtaan myymälässä todella kiireinen ja kesän turistikausi jatkui huomattavasti normaalia pidempään. Joulukuussa yrittäjätkin huomasivat että ei sitä maailmanloppua sitten tullutkaan ja pitäisi varmaan muistaa yhteistyökumppaneita ja henkilökuntaakin jollain tavalla, pikkujoulujakaan kun ei oikein saanut järjestää. Meille se tarkoitti pitkiä hyviä päiviä. Kovalla rutistuksella saimme kaikki tilaukset toimitettua a

Lue lisää »