Heta-puukko

Puukko voi olla hyvin erilainen, tehty erilaisiin käyttötarkoituksiin ja mieltymyksiin. Suurimpina eroina on usein terän pituus ja materiaali sekä kahvan koko, muoto ja materiaali. Heta on malli jossa yhdistyy monta erityistä piirrettä, mutta ennen kaikkea se on suunniteltu naisille. Nimensä Heta-puukko sai Niskavuori-elokuvasta. Mielestämme siinä piirtyy samaa suoruutta, ryhtiä ja periksiantamattomuutta kuin Niskavuoren Hetassa aikanaan. Hetaa on valmistettu 128 kappaletta. Miksi juuri 128? Löysimme kellarin kätköistä 142 alumiinista valmistettua nuppia jostain 1900-luvun alkupuoliskolta ja päätimme tehdä niistä jotain erityistä. Näistä saatiin koottua 128 puukkoa, joten numeroitu sarja on sen kokoinen ja niitä ei tule enää lisää. Meillä käy usein naisia kysymässä puukon teroitusta, monesti kuulee että "kun mies on viisi vuotta sen luvannut teroittaa, ei tarvi sitä mihinkään kiikuttaa, minä hoidan". Hetan osalta sekin on ratkaistu, näihin puukkoihin kuuluu ikuinen teroituspalvelu. Jos puukon tuo meille, teroitamme sen veloituksetta ja sen voi myös lähettää teroitettavaksi jolloin perimme vain palautuksen lähetyskulut. Eikä tarvitse olla kuittia tai muuta dokumenttia, nämä tunnistaa kyllä. Terä on hieman normaalia vuolupuukkoa ohuempi ja se on helppohoitoista ruostumatonta terästä. Kahvan valmistimme myös erityiserästä. Se on vanhaa varastoamme, 1912 valmistettua eboniittia joka on hiottu naisen käteen sopivaksi. Kaikki puukon pinnat terää lukuunottamatta on jätetty himmeäksi, kahvaa ja heloja ei ole kiillotettu. Musta tuppi on parkkinahkaa ja sen yläosan uushopeasta valmistetussa kimmessä on kaiverrus Heta. Terässä on kaiverrettuna puukon numero (1/128-128/128).
Varastossa
Tuotenumero
9012
190,00 €

Maximum 20 characters

Hiiliterästerissä on toimitettaessa suojaöljy, joka on ehdottomasti puhdistettava pois ennen elintarvikkeiden kanssa käyttöä. Puukko on aina käytön jälkeen puhdistettava ja kuivattava ja mielellään öljyttävä. Jos puukko jää märkänä tuppeen, se mustuu ja saattaa ruostua. Mikäli käytät puukkoa elintarvikkeisiin, öljyä terä jatkossa esim. rypsi- tai auringonkukkaöljyllä. Oliiviöljyn happoisuus saattaa tummentaa terää. 

Keittiö- ja kalaveitset sekä riistapuukko ovat ruostumatonta terästä, joka ei vaadi öljyämistä. Ruostumattomassa terässä lukee etsattuna teksti "stainless steel". 

Carbon steel blade is corrosion protected with oil. The oil must be carefully removed before any use with grocery. Blade must be cleaned and dried after every use. We recommend using oil for corrosion protection. If the knife is left wet inside the sheath, it will get black markings and even rust. If you use knife with foodstuff, use eatable oil for example sunflower or rapeseed oil. Olive oil may be too acidic and affect marks on blade. 

The kitchen and fish knives as well as the Game knife are made of stainless steel, which does not require oiling. 

Write Your Own Review
Olet arvostelemassa:Heta-puukko
Arviosi

Kyllä oli kyläläisillä, etenkin pojanklopeilla, ihmettelemistä kun syyskuussa 1922 maantietä pitkin kulki suunnaton kummajainen. Siinä joutuivat Kosolan Alfredin hevoset koettelemaan voimiaan vetäessään reellä taakkaansa, 5.000 kilon painoista heijaria, pitkin lumetonta tietä Järvenpään tehtaalle. Mutta sitten vasta kloppien mielikuvitus pääsi valloilleen, kun tehtaalta alkoi kuulua jatkuvaa jyskettä, kuin rautajätin moukariniskuja.

Iisakki signature