Leipäveitsi

Iisakki Järvenpää Osakeyhtiö on valmistanut erilaisia keittiöveitsiä ja jopa haarukoita ja veitsiä vuosikymmenten ajan. Näiden kaikkien valmistus on lopetettu viimeistään 70-luvun lopulla. Kaikkiaan keittiöveitsiä oli noin 20 erilaista mallia, vanhoissa katalogeissa ne oli nimetty Lihaveitsiksi, Pullaveitsiksi, Leipäveitsiksi jne. Eri malleja tehtiin muutamalla erilaisella kahvan mallilla, alahelalla ja ilman sitä ja terän pituuksiakin oli useita. Palautimme tuotantoon näistä kaksi eri mallia joista toinen nimettiin Leipäveitseksi vaikka se alunperin olikin nimeltään Pullaveitsi. Nykyisin ehkä kuitenkin enemmän käyttöä on leivän kuin pullan leikkaamiseen. Kahva on valmistettu mahongista, kahvojen ja terien aihiot ovat vanhaa varastoa 70-luvulta. Terän materiaali on alkuperäisen mallin mukaan 1,2 mm ruostumatonta terästä ja kahva on lakattu kuten se on ollut aikaisemminkin. Lakatun kahvan vuoksi veitsi ei kestä konepesua! Terään on ajettu hiomakivellä sahalaita alkuperäisen mallin mukaan. Terän pituus on 17 cm, koko veitsen pituus on 28 cm. Leipäveitsen voi ostaa myös settinä yhdessä samalla kahvalla valmistetun Lihaveitsen kanssa. Myös nämä keittiöveitset toimitetaan lahjapakkauksenakin toimivassa rasiassa.

Varastossa
Tuotenumero
1210p
70,00 €

Maksimissaan 20 merkkiä

Terän paksuus 1,2mm. Terän mitta 17cm, koko puukon mitta 28cm.
Käsinpesu. Kahvan lakkaus ei kestä konepesua.
Write Your Own Review
Olet arvostelemassa:Leipäveitsi
Arviosi

Kyllä oli kyläläisillä, etenkin pojanklopeilla, ihmettelemistä kun syyskuussa 1922 maantietä pitkin kulki suunnaton kummajainen. Siinä joutuivat Kosolan Alfredin hevoset koettelemaan voimiaan vetäessään reellä taakkaansa, 5.000 kilon painoista heijaria, pitkin lumetonta tietä Järvenpään tehtaalle. Mutta sitten vasta kloppien mielikuvitus pääsi valloilleen, kun tehtaalta alkoi kuulua jatkuvaa jyskettä, kuin rautajätin moukariniskuja.

Iisakki signature