Peltirasia, messinki

Kaikki Puukkomme toimitetaan mustassa pahvikotelossa jossa sen voi antaa lahjaksi. Jos haluat arvokkaamman, keräilypuukkojen säilytykseenkin sopivan ja kestävän peltilaatikon, voi sellaisen tilata erikseen. Haimme kauan kotimaista toimittajaa joka olisi tehnyt meille oikeilla mitoilla kunnollisen ja tukevan rasian joko peltistä tai puusta. Sellaista emme kuitenkaan löytäneet. Niinpä ratkaisimme tämän ongelman samalla lailla kuin muutkin, teemme sen itse. Mallia ja innoitusta haettiin vanhoista armeijan patruunalaatikoista ja 1920-luvun kilpa-autojen konepelleistä. Teimme prässiin työkalut omalla vuoden 1947 jyrsinkoneellamme ja prässäämme osat lähes yhtä vanhalla epäkeskopuristimella. Laatikko on 0,5 mm peltiä ja pohjaosa on hitsattu laitoihin kiinni. Kansi on kiiltävää messinkiä. Kansiosa painetaan kiinni ja se lähtee irralleen kun laatikon avaa. Kansi varmistetaan paikalleen parkkinahasta tehdyillä remmeillä, samaa materiaalia jota puukkojen tupissa käytetään. Laatikko on musta, jota on patinoitu kuluneen näköiseksi. Laatikot ovat erittäin tukevatekoisia ja niihin on jätetty sopivasti karheutta ja työkalumaisuutta, niitä ei viimeistellä virheettömiksi tarkoituksella. Ja ne ovat kokonaan valmistettu itse omassa tehtaassamme Kauhavalla jonka merkiksi kanteen on lyöty Iisakki Järvenpää Kauhava.
Varastossa
Tuotenumero
760
80,00 €

Write Your Own Review
Olet arvostelemassa:Peltirasia, messinki
Arviosi

Kyllä oli kyläläisillä, etenkin pojanklopeilla, ihmettelemistä kun syyskuussa 1922 maantietä pitkin kulki suunnaton kummajainen. Siinä joutuivat Kosolan Alfredin hevoset koettelemaan voimiaan vetäessään reellä taakkaansa, 5.000 kilon painoista heijaria, pitkin lumetonta tietä Järvenpään tehtaalle. Mutta sitten vasta kloppien mielikuvitus pääsi valloilleen, kun tehtaalta alkoi kuulua jatkuvaa jyskettä, kuin rautajätin moukariniskuja.

Iisakki signature